Minä I

Lapsena tiesin olevani todellisempi kuin muut, en koskaan oppinut kävelemään, juoksin, juoksen. Katselin Kallion kaduilla kuinka deekut kaivelivat täitä päästään ja satiaisia munistaan, Lauttasaaresta etsin lauttoja ja löysin sorsia. Opittuani suutelemaan haluan suudella kaikkia. Aivoni suojelevat minua, pyyhkivät muistot pois. Kaveri sai vasarasta päähänsä, naama veressä. "Vie mut himaan mä en nää." Unessa Dracula körötteli minua kirkkoon ja hihkuin ilosta. Mielikuviin rakastutaan. Kapinani alkoi tarhasta, putosin tillilihapataan. Lautanen tyhjäksi! Pula-aikaiset tädit. Inhosin, en syönyt, ruoka-ajasta isän tuloon paikallani. Eivät onnistuneet seuraavinakaan päivinä, olin jääräpäinen, ylpeä lapsi. Aurinkolapsen tarha-aika ruokapatojen äärellä. Hiljaa piti olla, mahdotonta! "Poika taas häiritsi muita lapsia pulinallaan." "Niin aina." Isä huokasi ja kertoi tädille tarinan. Pitivät minua nössönä, en välittänyt, tekivät mitä halusin. Sain heidät varastamaan minulle. Luulivat huijaavansa nössöä. Otin useasti välinpitämättömänä turpiini, kipu on vain tuntoa, ei tunnetta. Kahdeksan vuoden jälkeen pinnani kärähdettyä olisin tappanut, mutta luokkatoverit estivät, ei raivostuneena näe punaista vaan valkoista. "Olet älykäs, mikset et käytä älyäsi?" Opettajat sanoivat. Mitä väliä? Pelotti. Kyllästytti. Pelotti, tuskastutti ja ahdisti. Dracula ei tullut noutamaan. Itkin itseni uneen. Halusin pois maailmasta.

Totuus?

Mikä on totuus?

Ja miksei sitä voi värittää totuuden säilyttämiseksi?

En minä valehtele, kuvitelmat valuvat todellisuuteen.