Sääret (Naisen paloja, osa 2)

Hän huomasi ne jo kaukaa, pitkät, solakat ja silti muodokkaat sääret. Ne alkoivat minihameesta ja päättyivät siroihin mustiin, matalakorkoisiin avokkaisiin. Kuin kiusoitelleen ne olivat pukeutuneet satiinisukkiin.

Huomaamatta minne oli menossa hän seurasi niitä junaan. Ne istuutuivat penkille ja hän kävi istumaan vinosti vastapäätä. Hän nosti salkkunsa syliinsä peitelläkseen erektiotaan ja huomasi vasta silloin. "Mulla Seisoo!" Hän ajatteli. "Mulla Seisoo!!" Hän halusi huutaa ääneen, mutta sai kuitenkin vaivoin hillittyä itsensä. Sääret hänen edessään olivat ristissä ja hän ihasteli niiden kauneutta, ensimmäistä kertaa hän näki sääret joiden polvetkin olivat kauniit ja sirot. Junan kolistessa eteenpäin hän kuvitteli kuinka pistäisi kyrpänsä yhteenpuristettujen säärten väliin ja naisi kuin hullu. Äkkiä, itselleenkin yllättäen, hän laukesi hiljaa ynähtäen kalsareihinsa ja vierellään olevan ämmän vilkaistessa hän teeskenteli rykivänsä limaa kurkustaan, ämmä käänsi katseensa takaisin ilmaisjakelulehteensä.

Hän huomasi, että kyrpä ei laukeamisesta huolimatta osoittanut lannistumisen merkkejä se seisoi - jos mahdollista - vielä vaativampana. Samassa, junan hiljentäessä vauhtiaan, sääret nousivat ylös mennäkseen pois ja hän seurasi niitä. He olivat metsän ympäröimällä juna-asemalla, tai oikeastaan vain pienellä pysäkillä. Huolimatta kauniista alkusyksyn illasta ei asemalla ollut ketään muita kuin hän ja sääret.

Sääret olivat ehtineet radan ali kulkevalle tunnelille kun hän sai kiinni niistä. Niiden yläpuolelta kuului korvia särkevää kirkunaa ja hän humautti nyrkillä koko painollaan kohti äänen lähtökohtaan. Sääret kaatuivat maahan ja samalla kuului rusahdus. Hän riisui housunsa ja sitoi vyöllään sääret yhteen, asetti seisovan kalunsa niiden väliin ja toteutti unelmansa.