Kymmenen vuoden avioliitto parissa viikossa

Viihdyin luonasi, poikasi sanoi minua sedäksi. Korjasin hänen rikkomiaan leluja. Korjasit käsityksiäni naisen seksuaalisuudesta. Anatomian oppitunteja poikaselle joista miehet olisivat olleet kateellisia. Puhuimme mitä haluaisimme isona. Sinä opiskelit opettajaksi – kuinka sopivaa – ja minä? Minä en halunnut mitään, ehkä voisin alkaa gigoloksi? Nauroit, nousit päälleni ja sanoit minun vielä tarvitsevan opetusta.

Herättelin sinut aamuisin, aamujumppamme jälkeen keitin kahvit, herätin poikasi ja katselin meikkaamistasi. Sanoit silmiäni kauniiksi, kadehdit pitkiä ripsiäni joita tuuhensit mascaralla. Lähdettyäsi töihin vein poikasi tarhaan. Päivät makailin sohvalla, leikin kissasi kanssa, lueskelin kirjasi. Hain poikasi tarhasta, tein ruoan, nukutimme pojan.

Iltaisin rakastelimme hiljaisuudessa, etsiskelimme karannutta kissaa, makailimme sohvalla, joimme kahvia ja puhuimme epäolennaisia.

Kyllästyin keskiluokkaisuuteesi, ainaiseen seksintarpeeseesi, sosiologiaasi, sinuun. Sinä välinpitämättömyyteeni, pakkasin vähät tavarani ja lähdin.

Viidentoista vuoden ajan soittelin pojallesi, lähetin hänelle lahjoja, kirjoitin kirjeitä, vein syntymäpäivänäni – hän oli syntynyt helmikuussa – lintsille.

Kymmenen vuoden avioliitto parissa viikossa.