Hymyhuulet (Naisen paloja, osa 1)

Uudella tytöllä oli hymyhuulet, hän hymyili jatkuvasti ja nuo täyteläiset, purppuranpunaiset huulet loistivat kutsuvasti tytön kasvoilta. Ne elivät omaa tytöstä riippumatonta elämäänsa. Hän kirjoitti runoja tytön huulista. Hän näki unia huulista. Hän rakastui, ei tyttöön, vaan tämän huuliin. Hän riutui muttei uskaltanut puhua huulille. Ei ennenkuin hän tapasi illalla harkoista tullessaan huulet metsätiellä. "Hei!" Hän huikkasi. "Ai sä!, moi!" Huulet vastasivat. Hän laittoi kätensä taskuunsa peitelläkseen seisokkiaan huulilta... ja tunsi sveitsinarmeijan linkkarin - jonka terän hän oli teroittanut partaveitsen teräväksi - taskussaan ja hänen huulilleen nousi vieno hymy.