Jos tulet kanssani - Prologi

Tytön vihdoin nukahtaessa väliimme en enää voi pitää päässäni kihiseviä ajatuksia sisälläni, minun on kerrottava hänelle, että olen lähellä itsemurhaa. Kumarrun tytön yli ja kuiskaan hänelle.

"Kävin katolla ja mietin miltä tuntuisi kiivetä aidan yli, lentää maahan..." Hän sanoi kuiskaten nukkuvan tyttäremme yli. On saatava tupakka. Kannettava nukkuva tyttö omaan sänkyynsä.

Miksi hän ei sanonut mitään? Lähti vain viemään tyttöä omaan sänkyynsä, eikö hän usko minua?

Mentävä takaisin makuuhuoneeseen. Emme polta sisällä, on sytytettävä tupakka.

Pelkään.

Hänen.

Sanojaan.

Siinä hän vain istuu tupakoiden aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut! Paskiainen! Miksei hän auta?

"Ota hänet syliin ja anna itkeä siinä!" Ääni päässäni huutaa. Mutta minä vain istun tupakoiden, en tiedä mitä tehdä. Ensimmäistä kertaa elämässäni en tiedä mitä sanoa. Tiedän hänen olevan ratkeamassa. Ja minua pelottaa, en tiedä miten voisin auttaa häntä. Minun pitäisi ottaa hänet syliini, puristaa lujasti, sanoa, että minä olen aina hänen turvanaan. Mutten kykene. Mitään muuta en pelkää, kuin hänen menetystään, ajatuskin oksettaa.

En kestä enempää, suru purkautuu ulos ja alan vollottaa kuin pikkulapsi ja hän vain istuu "Mä en jaksa enää elää, mä haluan kuolla!" Huudan ja heitän häntä tyynyllä.

Tyyny? Tupakka polttaa. Aivot tyhjänä tumppaan tupakan ja otan hänet syliini, mitä muutakaan voisin tehdä?

Vihdoin hän ottaa minut syliinsä, puristaa, itken lohduttomasti hänen rintaansa vasten. "Mä en tiedä mikä mua vaivaa." Nyyhkytän. "Mun pääni halkeaa, mä... haluan... vain pois. Kuolla..."

Hyssyttelen hänelle kuin lapselle. "Mikä sua vaivaa?" Sanon typerästi, vaikka hän juuri kertoi ettei tiedä. Haluan auttaa, mutten tiedä miten. Hän itkee rintaani vasten ja pala kurkussani jää sinne. En osaa itkeä. Oltava vahva. Kestettävä. Autettava. Haluan huutaa. Mitä voin tehdä!

"En tiedä." Vastaan hänen kysymykseensä. Tajuan, että minun on vihdoin kerrottava hänelle salaisuuteni. "Ku mä olin kolmetoista..." Nyyhkytän enkä voi jatkaa. Hän pitää minua sylissään, ollen kerrankin hiljaa. Lienee ensimmäinen kerta kun moista on tapahtunut, ajatus hänestä hiljaisena huvittaa minua, en tiennyt, että ihminen voi yhtä aikaa olla epätoivoinen, itkuinen, huvittunut. Ajatukset myllertävät päässä, tuhat yhtä aikaa ja kaikki ne haluavat minut. "...kolmetoista." Jatkan vollottaen. "Ni mun kaverin isä... raiskas mut."

Jostain syystä hänen sanansa eivät järkytä minua, tai järkyttävät, mutteivät yllätä, jotenkin minä tiesin sen. "Hei kulta." Sanon. "Ei sillä väliä, tai siis on sillä väliä se on kauheeta mut..." Keskeytän, kaikki mitä sanon tulee ulos väärin. Sano se! "...mitä ikinä tapahtuukin, ni mä olen tässä, mä olen sun luonas, enkä mee mihinkään."

War against terrorism

Originally I wrote this in 1980's (Against Israel invasion to Lebanon) and this is updated version.
BTW: Original had 10 verses and on stage it lasted 54 sec's HC Punk rules!

War against terrorism

(Backsound: Marching sound and Hitler's gibberish)

Shivering streets, lying fleas
you can find all you need
nice desease, crawling creeps
neon streets of ecstasy

Banging bells cracking shells
if not you someone else
glimmering eyes throw your dice
isn't it so damn nice

Shining fangs leather gangs
you don't know who you are
black days come having fun
My demand is your law

Glowing head skeleton bed
easy living have to say
Living bones have no tones
Eating you & your brains

Killing doves bloody gloves
Do you know who you are?
body search house research
Do you know what we've lost?

Losing rights, closing sights
whatta hell have you done?
Civil rights have to fight
I don't know who you are

Shooting games feeding flames
Don't you care where we go?
killing fields w/out shields
can't U see what you've done?

In the end, heaven send
everybody's gonna lose
everybody's gonna lose
everybody's gonna lose (fade)

For JSV (Play it hard & loud) and G.W. Bush & his gang



This work is licensed under a Creative Commons Attribution-Noncommercial 2.5 License.

Öljy elämän siirtymäriitissä

Öljy elämän siirtymäriitissä,
enkelivedestä siloinen iho
heruu maito pitkin ketunkuonoja
sisuksessa savuharso
sataa sydämeen toivon julma pilkahdus
sateenkaari häilyy meren takana
niittaa sielun seinälle kuivumaan.

Runotorstain aiheena on tällä kertaa Miksi, ja jatkan yhä edelleen mieleni, jonka aivoituksista en saa otetta, mukana roikkumista.

Minä I

Lapsena tiesin olevani todellisempi kuin muut, en koskaan oppinut kävelemään, juoksin, juoksen. Katselin Kallion kaduilla kuinka deekut kaivelivat täitä päästään ja satiaisia munistaan, Lauttasaaresta etsin lauttoja ja löysin sorsia. Opittuani suutelemaan haluan suudella kaikkia. Aivoni suojelevat minua, pyyhkivät muistot pois. Kaveri sai vasarasta päähänsä, naama veressä. "Vie mut himaan mä en nää." Unessa Dracula körötteli minua kirkkoon ja hihkuin ilosta. Mielikuviin rakastutaan. Kapinani alkoi tarhasta, putosin tillilihapataan. Lautanen tyhjäksi! Pula-aikaiset tädit. Inhosin, en syönyt, ruoka-ajasta isän tuloon paikallani. Eivät onnistuneet seuraavinakaan päivinä, olin jääräpäinen, ylpeä lapsi. Aurinkolapsen tarha-aika ruokapatojen äärellä. Hiljaa piti olla, mahdotonta! "Poika taas häiritsi muita lapsia pulinallaan." "Niin aina." Isä huokasi ja kertoi tädille tarinan. Pitivät minua nössönä, en välittänyt, tekivät mitä halusin. Sain heidät varastamaan minulle. Luulivat huijaavansa nössöä. Otin useasti välinpitämättömänä turpiini, kipu on vain tuntoa, ei tunnetta. Kahdeksan vuoden jälkeen pinnani kärähdettyä olisin tappanut, mutta luokkatoverit estivät, ei raivostuneena näe punaista vaan valkoista. "Olet älykäs, mikset et käytä älyäsi?" Opettajat sanoivat. Mitä väliä? Pelotti. Kyllästytti. Pelotti, tuskastutti ja ahdisti. Dracula ei tullut noutamaan. Itkin itseni uneen. Halusin pois maailmasta.

Totuus?

Mikä on totuus?

Ja miksei sitä voi värittää totuuden säilyttämiseksi?

En minä valehtele, kuvitelmat valuvat todellisuuteen.

Syökää jo sielussa palava tuli

Sadistien rempseys illan tuulessa
tulvahtaa tuoksua raudan sisimmästä
pirstoutuneen lasileuan pulppuava puhe;
vetinen hauta aukeaa,
kristalliyön sirpaleista valuu sappi,
ikkunassa loistavan tähtilampun avoin vittu,
rakkauden pianonsoinnin kaiussa
syntymättömän hulluuden purkaus
sarkasmin piikit Apolloniuksen ranteissa
avaa itsensä juodakseen sielun soidinmenot
syökää jo sielussa palava tuli.


Väsäsin ym. runon Runotorstain Avaraa haastetta varten, tämä liittyy, ainakin nimeltään, avaruuden lisäksi tavallaan (Mielessäni pyörivät avara, kaupallisuuden halveksunta ja itseilmaisu ja ym. runo oli sen ajatusmyllerryksen tuotos) varsinaisen blogini tuohon merkintään: Ei kaupallista musiikkia.