Johanneksen epistula

Ei kykenevä elämään

2007-04-27T10:51:00.000+03:00

Aistien vaatimukset,
alastomat kahvilapuheet,
kasvoillaan ruumiin ääriviivat
eivät pilanneet häntä.
Kuljen varjoisen ajan metsän lävitse
rivin viimeisen haudan kohdalle
kyyneleiden mustat hiutaleet
leijailevat juroilta kasvoilta
ja saan nähdä hänet niiden silmin:
ei kykenevä elämään.

JK, 1989

Runotorstain tämän kertainen haaste on EI.

Mikrokosmos

2007-04-19T00:17:00.000+03:00

Mikrokosmos

Sairaanhoitajan kookas aura
olemassaolon rappujen päässä
sateenhuuhtoma varhaiskypsä ahdistus
hautuu säännöstöissä,
ajokoira, elämä, sepitteellinen murre,
unenpöpperöinen ääni, kuiva tuuli.
Ahmaisen hedelmän siemenkotineen
pelkästä kohteliaisuudesta.

Runotorstain aiheena on mikrokosmos.

Ajatusten villikoirat

2007-03-19T13:59:00.000+02:00

Ajatusten villikoirat

Ajatusten villikoirat juoksevat
pitkin kuun kasvoja, emo
syö istukan, unissani polttavat
keuhkotautisten kissojen kyliä,
poika jää roikkumaan sormesta.
Narri istuu aidalla, vierellään
tukeva paimenen ryhmysauva.
Puhkaistessamme maaperän
maan pakarat liittoutuvat yhteen,
rinnan vie myrsky.

Hivenen kliseistä, mutta väliäkö tuolla?

Runotorstain aiheena on ajatuksen voimalla

Lights for the butterflies

2007-02-11T23:26:00.000+02:00

Etyylitoivo

Mielensä jänis vei etyylitoivonsa,
hallusinaatiot itsekontrollista,
surmatut aivosolut,
vangitun mielen manipuloidut ajatukset,
epätodelliset maisemat,
jättäen jäljelle vain
paljasjalkaisen sielun.

Lights for the butterflies

Verse 1

defeat through the heat
she had to meet
she'll never know
why she had to go

Verse 2

no time for questions
no time for goodbyes
hope of resurrection
wish for better times

chorus:
fake attractions
so many fatal lies
violent actions
killing innocents through the times
lost souls beliving finding way to paradise
belifes so confusing
like lights for the butterflies....

Verse 3

thought he knew almighty
for god he were fighting
so he had to die
just to be alive

repeat verse 2

chorus

in riverworld we'll never die
in riverworld we're always having time
in riverworld we're always having time
in riverworld peace of mind

Runotorstain aiheena on tälläkertaa tekstinpätkä ja siitä tuli mieleeni tuo ensimmäinen ja yritän hämätä teitä unohtamaan aamutuimaan väsyneenä väsätyn runon tuolla vanhalla laulullani - en tosin itse laula sitä - Lights for the butterflies, jonka voi kuunnella: Lights for the butterflies (WMA), suosittelen kuuntelemaan sillä Mimillä (Laulaja) on mielestäni pirun hyvä ääni.

Valuva lämpö

2007-02-01T20:57:00.000+02:00

Päivän varjoissa sulava liha,
sädekehän oranssinen hehku
musiikissa rasvantuoksua.
Paperinviilto silmässä.
Kusisten katunorojen kuume,
lepakkonaaraiden yhdyskunnat,
valuva lämpö,
pistävän sateen alku.
Sukellan narskuvaan veteen,
valoon kahlittu hämärä
valuu yli selkärankani
papinkullina räiskähtäen
tulen sisällesi.

Runotorstain aiheena on Sattuma.

Hmm? Kielikuvani muuttuvat yhä rujommiksi ja rujommiksi...
Pian myös kirjana!

Jos tulet kanssani - Prologi

2007-01-29T21:25:00.000+02:00

Tytön vihdoin nukahtaessa väliimme en enää voi pitää päässäni kihiseviä ajatuksia sisälläni, minun on kerrottava hänelle, että olen lähellä itsemurhaa. Kumarrun tytön yli ja kuiskaan hänelle.

"Kävin katolla ja mietin miltä tuntuisi kiivetä aidan yli, lentää maahan..." Hän sanoi kuiskaten nukkuvan tyttäremme yli. On saatava tupakka. Kannettava nukkuva tyttö omaan sänkyynsä.

Miksi hän ei sanonut mitään? Lähti vain viemään tyttöä omaan sänkyynsä, eikö hän usko minua?

Mentävä takaisin makuuhuoneeseen. Emme polta sisällä, on sytytettävä tupakka.

Pelkään.

Hänen.

Sanojaan.

Siinä hän vain istuu tupakoiden aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut! Paskiainen! Miksei hän auta?

"Ota hänet syliin ja anna itkeä siinä!" Ääni päässäni huutaa. Mutta minä vain istun tupakoiden, en tiedä mitä tehdä. Ensimmäistä kertaa elämässäni en tiedä mitä sanoa. Tiedän hänen olevan ratkeamassa. Ja minua pelottaa, en tiedä miten voisin auttaa häntä. Minun pitäisi ottaa hänet syliini, puristaa lujasti, sanoa, että minä olen aina hänen turvanaan. Mutten kykene. Mitään muuta en pelkää, kuin hänen menetystään, ajatuskin oksettaa.

En kestä enempää, suru purkautuu ulos ja alan vollottaa kuin pikkulapsi ja hän vain istuu "Mä en jaksa enää elää, mä haluan kuolla!" Huudan ja heitän häntä tyynyllä.

Tyyny? Tupakka polttaa. Aivot tyhjänä tumppaan tupakan ja otan hänet syliini, mitä muutakaan voisin tehdä?

Vihdoin hän ottaa minut syliinsä, puristaa, itken lohduttomasti hänen rintaansa vasten. "Mä en tiedä mikä mua vaivaa." Nyyhkytän. "Mun pääni halkeaa, mä... haluan... vain pois. Kuolla..."

Hyssyttelen hänelle kuin lapselle. "Mikä sua vaivaa?" Sanon typerästi, vaikka hän juuri kertoi ettei tiedä. Haluan auttaa, mutten tiedä miten. Hän itkee rintaani vasten ja pala kurkussani jää sinne. En osaa itkeä. Oltava vahva. Kestettävä. Autettava. Haluan huutaa. Mitä voin tehdä!

"En tiedä." Vastaan hänen kysymykseensä. Tajuan, että minun on vihdoin kerrottava hänelle salaisuuteni. "Ku mä olin kolmetoista..." Nyyhkytän enkä voi jatkaa. Hän pitää minua sylissään, ollen kerrankin hiljaa. Lienee ensimmäinen kerta kun moista on tapahtunut, ajatus hänestä hiljaisena huvittaa minua, en tiennyt, että ihminen voi yhtä aikaa olla epätoivoinen, itkuinen, huvittunut. Ajatukset myllertävät päässä, tuhat yhtä aikaa ja kaikki ne haluavat minut. "...kolmetoista." Jatkan vollottaen. "Ni mun kaverin isä... raiskas mut."

Jostain syystä hänen sanansa eivät järkytä minua, tai järkyttävät, mutteivät yllätä, jotenkin minä tiesin sen. "Hei kulta." Sanon. "Ei sillä väliä, tai siis on sillä väliä se on kauheeta mut..." Keskeytän, kaikki mitä sanon tulee ulos väärin. Sano se! "...mitä ikinä tapahtuukin, ni mä olen tässä, mä olen sun luonas, enkä mee mihinkään."

War against terrorism

2007-01-23T12:42:00.000+02:00

Originally I wrote this in 1980's (Against Israel invasion to Lebanon) and this is updated version.
BTW: Original had 10 verses and on stage it lasted 54 sec's HC Punk rules!

War against terrorism

(Backsound: Marching sound and Hitler's gibberish)

Shivering streets, lying fleas
you can find all you need
nice desease, crawling creeps
neon streets of ecstasy

Banging bells cracking shells
if not you someone else
glimmering eyes throw your dice
isn't it so damn nice

Shining fangs leather gangs
you don't know who you are
black days come having fun
My demand is your law

Glowing head skeleton bed
easy living have to say
Living bones have no tones
Eating you & your brains

Killing doves bloody gloves
Do you know who you are?
body search house research
Do you know what we've lost?

Losing rights, closing sights
whatta hell have you done?
Civil rights have to fight
I don't know who you are

Shooting games feeding flames
Don't you care where we go?
killing fields w/out shields
can't U see what you've done?

In the end, heaven send
everybody's gonna lose
everybody's gonna lose
everybody's gonna lose (fade)

For JSV (Play it hard & loud) and G.W. Bush & his gang

This work is licensed under a Creative Commons Attribution-Noncommercial 2.5 License.

Öljy elämän siirtymäriitissä

2007-01-22T00:25:00.000+02:00

Öljy elämän siirtymäriitissä,
enkelivedestä siloinen iho
heruu maito pitkin ketunkuonoja
sisuksessa savuharso
sataa sydämeen toivon julma pilkahdus
sateenkaari häilyy meren takana
niittaa sielun seinälle kuivumaan.

Runotorstain aiheena on tällä kertaa Miksi, ja jatkan yhä edelleen mieleni, jonka aivoituksista en saa otetta, mukana roikkumista.

Minä I

2007-01-14T00:47:00.000+02:00

Lapsena tiesin olevani todellisempi kuin muut, en koskaan oppinut kävelemään, juoksin, juoksen. Katselin Kallion kaduilla kuinka deekut kaivelivat täitä päästään ja satiaisia munistaan, Lauttasaaresta etsin lauttoja ja löysin sorsia. Opittuani suutelemaan haluan suudella kaikkia. Aivoni suojelevat minua, pyyhkivät muistot pois. Kaveri sai vasarasta päähänsä, naama veressä. "Vie mut himaan mä en nää." Unessa Dracula körötteli minua kirkkoon ja hihkuin ilosta. Mielikuviin rakastutaan. Kapinani alkoi tarhasta, putosin tillilihapataan. Lautanen tyhjäksi! Pula-aikaiset tädit. Inhosin, en syönyt, ruoka-ajasta isän tuloon paikallani. Eivät onnistuneet seuraavinakaan päivinä, olin jääräpäinen, ylpeä lapsi. Aurinkolapsen tarha-aika ruokapatojen äärellä. Hiljaa piti olla, mahdotonta! "Poika taas häiritsi muita lapsia pulinallaan." "Niin aina." Isä huokasi ja kertoi tädille tarinan. Pitivät minua nössönä, en välittänyt, tekivät mitä halusin. Sain heidät varastamaan minulle. Luulivat huijaavansa nössöä. Otin useasti välinpitämättömänä turpiini, kipu on vain tuntoa, ei tunnetta. Kahdeksan vuoden jälkeen pinnani kärähdettyä olisin tappanut, mutta luokkatoverit estivät, ei raivostuneena näe punaista vaan valkoista. "Olet älykäs, mikset et käytä älyäsi?" Opettajat sanoivat. Mitä väliä? Pelotti. Kyllästytti. Pelotti, tuskastutti ja ahdisti. Dracula ei tullut noutamaan. Itkin itseni uneen. Halusin pois maailmasta.

Totuus?

Mikä on totuus?

Ja miksei sitä voi värittää totuuden säilyttämiseksi?

En minä valehtele, kuvitelmat valuvat todellisuuteen.

Syökää jo sielussa palava tuli

2007-01-12T09:13:00.000+02:00

Sadistien rempseys illan tuulessa
tulvahtaa tuoksua raudan sisimmästä
pirstoutuneen lasileuan pulppuava puhe;
vetinen hauta aukeaa,
kristalliyön sirpaleista valuu sappi,
ikkunassa loistavan tähtilampun avoin vittu,
rakkauden pianonsoinnin kaiussa
syntymättömän hulluuden purkaus
sarkasmin piikit Apolloniuksen ranteissa
avaa itsensä juodakseen sielun soidinmenot
syökää jo sielussa palava tuli.

Väsäsin ym. runon Runotorstain Avaraa haastetta varten, tämä liittyy, ainakin nimeltään, avaruuden lisäksi tavallaan (Mielessäni pyörivät avara, kaupallisuuden halveksunta ja itseilmaisu ja ym. runo oli sen ajatusmyllerryksen tuotos) varsinaisen blogini tuohon merkintään: Ei kaupallista musiikkia.

En koskaan olisi voinut

2006-12-21T07:25:00.000+02:00

Tavatessamme kysyit pidinkö sinusta, kukapa poika ei sinua olisi himoinnut? Suutelimme kotisi ovella, annoit käsieni etsiä painavat rintasi. Riisuit häpeämättä edessäni, olit nainen, rehevä, seksikäs. Aina iltaisin tulin luoksesi. Kerran seksin jälkeen, kysyin miksi halusit salata rakkautemme muilta. Sanoit haluavasi vain seksiä, olit siitä riippuvainen, et minusta, maineesi olisi mennyt, joutuisit vankilaan jos muut tietäisivät. Nousin ylös, menin kotiin. En enää halunnut sinua, paska oli levähtänyt pitkin aivojasi, haisit, minun on pestävä haju pois itsestäni. Jos ikinä siihen kykenen. Vannotit kymmeniä kertoja minua olemaan hiljaa, lupasit vastineeksi seksiä, jota tiesin sinun tarvitsevan minua enemmän. En luvannut olla hiljaa, halusin pitää sinut epätietoisena, kiduttaa sinua.

Jos olisit tutustunut minuun, olisit tiennyt etten koskaan olisi voinut

Kestän kipua, en tuskaa

2006-12-05T13:44:00.000+02:00

Tarinamaanantain aihe on tähti, ja esiintyyhän ko. sana tässä kerran...

Olen unohtanut kuinka tapasimme, olit kaunis. Lämmin ihosi luonnonvalkea luonnostaan, sylisi turvallinen, silmäsi hailakan siniset, hiuksesi läpikuultavat, valkoiset tottumattomiin silmiin. Kaikki sinussa vaaleaa. Paitsi riettaan turpeat huulesi joita suutelin salaa.

Rakastuin sinuun.

Kietouduimme toisiimme patjalla huoneesi lattialla, kylmät varpaasi kiherryttivät, hengityksesi tuoksui tupakalle. Kerroit haluavasi näyttelijäksi, mutta missä näytelmässä tarvittaisiin kalmanvalkeaa sankaria? Lupasin kirjoittaa sinulle näytelmän joka kohahduttaisi maan ylistämään sinua, tekisi sinusta tähden. Nauroit ja pyysit kertomaan tarinan. Lauloin oman versioni Lemminkäisen tarusta ja nukahdin kainaloosi.

Tuhosin elämäsi, vanhempasi huutivat löydettyään meidät kietoutuneena toisiimme. Minä? Niin, ruumiini himo, viettelevät sanani, kateellisena ryöväsin viattomuutesi. Peiton alle kaivauduin, piiloutuakseni satuttavilta sanoilta. Suljin silmäni. Unikuva, unikuva!

Mutta ei se unta ollut.

Heittivät minut ulos, uhkasivat tappaa. Eivät uskoneet ettei mitään tapahtunut. Vain suutelimme, haimme lämpöä toisistamme.

Muutitte pois, en enää kuullut sinusta. Kunpa voisin antaa anteeksi, mutta kestän kipua, en tuskaa.

Kalma kaljalla

2006-11-26T01:26:00.000+02:00

Hän istui kaljalla, siinä että hän istui kaljalla ei sinällään ollut mitään ihmeellistä, sillä hän istui kaljalla kuutena päivänä viikossa, seitsemäntenä hän lepäsi. Merkittäväksi hänen oleskelunsa kuppilassa teki se tosiseikka, että hän oli kuollut, kliinisesti ja kiistämättömästi kuollut, mistä seikasta johtuen kuppilan muuta asiakkaat hivenen karsastivat häntä. Baarimikko taasen viis veisasi asiakkaan kunnosta niin kauan kun tämä kykeni maksamaan juomisensa. Juodessaan kalmamme ei ajatellut juuri mitään, mikä piirre oli leimaa-antava koko hänen sukukunnalleen; homo sapiensin urospuolisille edustajille. Urosihmiset eivät juurikaan ajatelleet ja ajatellessaan he pääasiassa ajattelivat nautintoa ja kuolemaa. Nautintoon kuului parittelu ja kuolemaa ajatellessaan he ajattelivat lähinnä liian itsepäiseksi käyneen parittelukumppaninsa kuolemaa. Joillain tosin kuolema muuttui nautinnoksi, mutta he olivatkin ihmiskunnan hyväntekijöitä; tiedemiehiä, jotka valkoisessa takissaan steriileissä laboratorioissaan suunnittelivat yhtä tuottoisimpia aseita. Tuottoisuuden tässä tapauksessa tarkoittaessa ruumiiden määrää, mielellään maapallon toisella puolella, mutta kyllä lähialueetkin kelpasivat paremman puutteessa. Tosin osaa aseista kutsuttiin talouskoneiksi, niihin oli asennettu ovelia ansoja uteliaiden insinöörismiesten, noiden tarpeettomien olentojen - eihän heillä ollut edes DIPLOMIA - hengenmenoksi. Mutta palataksemme tähän eriskummalliseen mieheen, hän ei ollut tylsistyneisyyttään edes huomannut lopettaneensa hengittämisen, mikä pidemmän päälle lopettaisi hänen kaljan kittaamisensa, sillä toimimattomien keuhkojen jättäessä uloshengityksenkin väliin ei juodessa elimistöön - vai pitäisikö sanoa kalmistoon? - kerääntyville kaasuille ollut minkäänlaista poistumistietä. Niinpä oli odotettavissa hänen halkeamisensa kunhan kaasuja ja kaljaa olisi kertynyt tarpeeksi hänen kalmistoonsa. Hän nosti tuopin huulilleen ja kulauttaessaan oluen alas kurkustaan henkäisi hän lisää ilmaa jo ennestään turvonneeseen kalmistoonsa. Illan ja yön mittaan hän paisui paisumistaan ja juuri ennen valomerkkiä hän posahti omaan mahdottomuuteensa.

(Minä tiedän mikä tässä tarinassa - kirjoitusasun lisäksi - mättää, but who cares?)

Luova lauantai, Punainen

2006-11-12T01:27:00.000+02:00

Tiedä häntä kuinka luovaa tämä on, lähinnä leikkiä vain, toisaalta leikki on aina luovaa. Sain vihdoinkin asennettua Crossover Linuxin ja sen avulla sain Photoshop CS2:sen toimimaan Linukkeessa, ja olen nyt viikonpäivät leikkinyt Photoshopilla.

Kyl maar meikkis vielä vaatii harjoitusta digitaalisessa kuvan käsittelyssä...

Käärmeensilmä

-Klikkaa kuvaa nähdäksesi sen suurempana

Ja tässä alkuperäiset kuvat:

Vanha ei enää jaksa

2006-10-31T10:46:00.000+02:00

Seisoskelen rapistuneen tiilitalon parvekkeen ovella tupakalla ja kuuntelen salista kantautuvaa HC-punkkia, vanha ei enää jaksa kuunnella Kuoleman kaltaisen bändin musaa, tulin salista tupakalle heti Kuoleman "vokalistin" aloittaessa oksentamaan örinäänsä mikrofoniin. Vieressäni oleva nuoripari puhuu jostain miekkarista ja he ovat aivan täpinöissään saatuaan paikalle poliisit vahtimaan heitä, vaarallisia yhteiskunnan vastaisia anarkisteja. Ei moisesta voinut olla huvittumatta, jos Häkäpää ja kumppanit näkisivät tämän kohtauksen he ehkä tajuaisivat toiminnoillaan vain lisäävänsä bensaa liekkeihin.

Oli lohduttavaa huomata, että sama idealismi joka vielä parikymmentä vuotta sitten ajoi minua eteenpäin oli meidän vanhojen partojen väsyttyä siirtynyt nuoremmalle sukupolvelle. Oma idealismini ei varsinaisesti ole kadonnut minnekään, mutta aika hioi siitä ja anarkismistani pahimmat särmät pois. Iän ja varallisuuden karttuessa henkinen laiskuus valtasi yhä enenevissä määrin mieltäni, en enää jaksa osallistua mihinkään olutpullon ääressä tapahtuvaa filosofoimista rasittavampaan. Mutta nuoriso jaksaa. Kuullessani Kuoleman lopettavan keikkansa tumppaan tupakan ja menen takaisin saliin jossa vegaanihippipunkkari tyttäreni kirkuvanväriset huovutetut villarastat erottuvat joukon keskeltä.

Täällä ihmisten päällä on enemmän mustaa nahkaa kuin nahkahomojen kokouksessa, ja siellä täällä näkyy streittareiden vihreitä takkeja, palestiinalaishuiveja, dreadsejä ja niitä peittäviä rastaman-villahattuja. Nykyisin ei enää juurikaan näe keesipunkkareita, mutta muutaman paikalla olevan keesi sojottaa kirkuvan värisinä pitkinä piikkeinä kohti kattoa, nykypunkkareilla on sokerivettä ja viiksivahaa parempia tukanpystytysaineita. Villu kumppaneineen ilmestyi lavalle ja kaverini sanoi huvittuneena: "Punk on kuollut, Villullakin on elintasomaha ja silmälasit". Tere perestroikan soidessa kävin heittämässä nahkarotsini takahuoneeseen ja kun J.M.K.E alkoi soittaa Mu vanaisa oli desertööriä aloin minäkin pogota porukan keskellä hyppien mielipuolisesti muiden kanssa, äkkiä joku hyppäsi niskaani ja kaatuessani muiden päälle olin hetken aikaa se 17 vuotias poika joka löysi Laman ja jolla ei ollut vastuuta mistään ja jonka niskaa painoi vain Weltschmerz...

Sääret (Naisen paloja, osa 2)

2006-10-19T23:58:00.000+03:00

Hän huomasi ne jo kaukaa, pitkät, solakat ja silti muodokkaat sääret. Ne alkoivat minihameesta ja päättyivät siroihin mustiin, matalakorkoisiin avokkaisiin. Kuin kiusoitelleen ne olivat pukeutuneet satiinisukkiin.

Huomaamatta minne oli menossa hän seurasi niitä junaan. Ne istuutuivat penkille ja hän kävi istumaan vinosti vastapäätä. Hän nosti salkkunsa syliinsä peitelläkseen erektiotaan ja huomasi vasta silloin. "Mulla Seisoo!" Hän ajatteli. "Mulla Seisoo!!" Hän halusi huutaa ääneen, mutta sai kuitenkin vaivoin hillittyä itsensä. Sääret hänen edessään olivat ristissä ja hän ihasteli niiden kauneutta, ensimmäistä kertaa hän näki sääret joiden polvetkin olivat kauniit ja sirot. Junan kolistessa eteenpäin hän kuvitteli kuinka pistäisi kyrpänsä yhteenpuristettujen säärten väliin ja naisi kuin hullu. Äkkiä, itselleenkin yllättäen, hän laukesi hiljaa ynähtäen kalsareihinsa ja vierellään olevan ämmän vilkaistessa hän teeskenteli rykivänsä limaa kurkustaan, ämmä käänsi katseensa takaisin ilmaisjakelulehteensä.

Hän huomasi, että kyrpä ei laukeamisesta huolimatta osoittanut lannistumisen merkkejä se seisoi - jos mahdollista - vielä vaativampana. Samassa, junan hiljentäessä vauhtiaan, sääret nousivat ylös mennäkseen pois ja hän seurasi niitä. He olivat metsän ympäröimällä juna-asemalla, tai oikeastaan vain pienellä pysäkillä. Huolimatta kauniista alkusyksyn illasta ei asemalla ollut ketään muita kuin hän ja sääret.

Sääret olivat ehtineet radan ali kulkevalle tunnelille kun hän sai kiinni niistä. Niiden yläpuolelta kuului korvia särkevää kirkunaa ja hän humautti nyrkillä koko painollaan kohti äänen lähtökohtaan. Sääret kaatuivat maahan ja samalla kuului rusahdus. Hän riisui housunsa ja sitoi vyöllään sääret yhteen, asetti seisovan kalunsa niiden väliin ja toteutti unelmansa.

Kirje kuolleelle ystävälle (1987)

2006-10-18T23:57:00.000+03:00

Tapasimme sairaalassa ja ystävystyimme koska hän halusi elää ja minä halusin kuolla. Hän opetti minut elämään, antoi minulle voimia elää vaikka itse lähestyi loppua. Ja minä? Minä kaiketi opetin hänet hyväksymään kuoleman, en tiedä. Hän itki sylissäni kun hänen miehensä kuihtui pois. Minä vaihdoin lakanat hänen oksennettuaan verta. Olin hänen vierellään kun hän lopulta oksensi sielunsa ulos, vapauteen. "Jumala ei anna kenellekään taakkaa jota tämä ei jaksaisi kantaa" Pastori sanoi minulle hänen hautajaisissaan, jonne hänen vanhempansa eivät minua halunneet, he uskoivat minun olleen hänen poikaystävänsä, taudinkantaja. Ei kestä? Kaksi ystävääni kuolee samana syksynä ja kolmas tekee hidasta kuolemaa piikkiensä kanssa. Ja minä itkin. Surin yksinäisyyttäni, tai heidän menetettyä elämäänsä, ei sen väliä mitä surin. Halusin liittyä heidän seuraansa. Mutten voi, lupasin katsoa korttini loppuun asti. "Vaikka kuinka sattuisi!" Hän vannotti, ja minä vannoin. Ja se sattuu!

Jälkihuomio: Tarinassa mainittu narkkari on nykyisin uskossa ja toimii mm. raamattupiirinvetäjänä. Niin ja suru sattuu vieläkin, surettavaa vain on kertynyt enemmän näinä 19 vuotena. Toisaalta vuosien varrella on kertynyt onnellisia muistoja ja syitä elää, mitä vanhemmaksi sitä elää, sitä enemmän vaakakuppi on elämänhalun puolella.

En ollut hautausurakoitsija

2006-10-18T00:27:00.000+03:00

Ensimmäisenä yönämme,

Beatlesin soidessa,

ystäväni yrittäessä nukkua,

en saanut sitä sisään.

Kylvetin sinua,

kunnes laineet löivät yli laidan

Yritin keskustella kanssasi,

et kyennyt vaan tarjosit ruumistasi,

mutten ollut hautausurakoitsija

Palasit ovelleni, selvinpäin onnistuin paremmin

puhuessamme et ulostanut järjellistä lausetta

enkä vieläkään ollut hautausurakoitsija.

Palasit ovelleni

sekaisena, katsellessani tirkistysreijästä

hakkasit oveani,

viiltelit itseäsi,

kunnes naapurit soittivat poliisit

Kuulemani mukaan,

lomaillessasi mielisairaalasta,

tapasit vihdoin hautausurakoitsijasi...

Kymmenen vuoden avioliitto parissa viikossa

2006-10-17T23:51:00.000+03:00

Viihdyin luonasi, poikasi sanoi minua sedäksi. Korjasin hänen rikkomiaan leluja. Korjasit käsityksiäni naisen seksuaalisuudesta. Anatomian oppitunteja poikaselle joista miehet olisivat olleet kateellisia. Puhuimme mitä haluaisimme isona. Sinä opiskelit opettajaksi – kuinka sopivaa – ja minä? Minä en halunnut mitään, ehkä voisin alkaa gigoloksi? Nauroit, nousit päälleni ja sanoit minun vielä tarvitsevan opetusta.

Herättelin sinut aamuisin, aamujumppamme jälkeen keitin kahvit, herätin poikasi ja katselin meikkaamistasi. Sanoit silmiäni kauniiksi, kadehdit pitkiä ripsiäni joita tuuhensit mascaralla. Lähdettyäsi töihin vein poikasi tarhaan. Päivät makailin sohvalla, leikin kissasi kanssa, lueskelin kirjasi. Hain poikasi tarhasta, tein ruoan, nukutimme pojan.

Iltaisin rakastelimme hiljaisuudessa, etsiskelimme karannutta kissaa, makailimme sohvalla, joimme kahvia ja puhuimme epäolennaisia.

Kyllästyin keskiluokkaisuuteesi, ainaiseen seksintarpeeseesi, sosiologiaasi, sinuun. Sinä välinpitämättömyyteeni, pakkasin vähät tavarani ja lähdin.

Viidentoista vuoden ajan soittelin pojallesi, lähetin hänelle lahjoja, kirjoitin kirjeitä, vein syntymäpäivänäni – hän oli syntynyt helmikuussa – lintsille.

Kymmenen vuoden avioliitto parissa viikossa.

Pornotähden sinertävät rinnat

2006-10-17T23:43:00.000+03:00

Saan yhä mieleeni hikesi tuoksun...

2006-10-17T22:58:00.000+03:00

Meloin saaren rantaan ja sytytin tupakan. Meteli säikäytti minut ja tupakkani tipahti järveen. Nostin katseeni, rannalla olit sinä, pummasit tupakkaa. Ojensin sinulle tupakan ja tulet, nousit kanoottiini. Puhuimme, väittelimme ja riitelimmme. Illan hämäryydestä kuulin äitini huutavan nimeäni.

Kävelimme yhdessä kyläkauppaan, Posti ja Pankki, Rauta-, ja Ruokakauppa, inhosimme molemmat landea. Paluumatkalla sade kasteli meidät likomäriksi, keltainen paitasi liimaantui ihoosi, vasten rintojasi, paljasti kaiken ja ei mitään. Suutelit poskeani ja silittäessäsi hiuksiani hipaisit niskaani ja minä värähdin.

Öisin makailimme rannalla tähtiä katsellen, pettingiä märässä maassa.

Lähtöäsi edeltävänä yönä haparoiden rakastelimme saunanylisillä hien virratessa, hyväilin sinua peläten satuttavani, olit niin pieni. Suudellessamme kielesi hakeutui suuhuni. Jälkeenpäin makailimme raukeina, luit kattoon kirjoittamiani runoja. Pidit niistä. En uskaltanut kertoa haluavani lapsesi. Nukahdin syliisi ja herätessäni olit poissa, lopun kesää pärjäsin haistelemalla kaivaten patjaan jättämääsi hikiläikkää.

En muista nimeäsi tai ulkonäköäsi, mutta yhä saan mieleeni hikesi tuoksun.

Deittiraiskaus

2006-10-17T12:20:00.000+03:00

Rakastelemme tietämättä oikeastaan miksi. Otan häneltä suihin. Työntäydyn häneen. Laukeamme. Hän nukahtaa. Keitän kahvit, avaan telkkarin. Pornoa Filmnetiltä. Order now. From your local satellite dealer. Mustan miehen tunkeutuessa aasialaiseen vittuun kiihko iskee minuun. Päätäni särkee. Sain älykortin Hollanista.

Puoliksi raunioituneen tiilitalon sisäpuoli rottineen sepeleineen roskineen romahtaneesta katosta näkyy pilvien takana hohtava täysikuu roinan keskellä makaa kuollut viillelty nuorimies jota rotat syövät jättiläismäinen rotta raivaa tiensa pojan haaroille ja alkaa mutustella penistä minä makaan keskellä kaikkea parikymmenpäinen miesjoukko lähestyy virnistellen kyrvät paljaina ja mahtavassa seisokissa yksi kyrvistä on kuin jättiläismäinen terskalla varustettu kurkku se käy yläpuolelleni yritän nousta mutta minut on sidottu jalkani nousevat ilmaan olen perse pystyssä niskani varassa pyristelen kauhuissani ja...tuska...perseeni repää miehen kalun tunkeutuessa suoleeni joku viiltelee mahaani käsiäni jalkojani kulliani runkataan se ei nouse leikataan irti tungetaan suuhuni ja tukehdun jään ruumiini yläpuolelle katselemaan kuinka he raiskaavat kuollutta ruumistani naureskellen jotkut nussivat toisiaan yksi miehistä tunkee ristikoruni silmääni.

Ja minä herään...

Omassa sängyssäni. Vieressäni on joku, nostan peitettä ja näen tytön rinnat, työnnän käteni alastomien jalkojensa väliin ja runkkaan häntä hetken, saadakseni edes pikkaisen liukkautta hänen vittuunsa, kunnes en kestä enää. Nousen hänen päälleen ja työnnän kullini hänen luolaansa ja nussin kuolleen kiihkolla kunnes ruiskutan pelkoni voimalla spermani häneen. Tyttö puhuu, mutten välitä vittujakaan mitä hänellä muka on asiaa. Tyydytin vain itseni, runkkasin itseni uneen, vitut tytöstä!

Aamulla herätessäni tyttö oli jo keittänyt kahvia. Hän istuskeli keittiössä poltellen tupakkaa. Hänen rintojensa ääriviivat kuulsivat ohuen vihreän silkkipuseron lävitse. Olin kohdellut häntä ilkeästi se, että hän näin oli päässyt näkemään oikean minäni ei minua haitannut, mutta tarvitsin vielä kivan kaverin mainettani, joten minun oli tavalla tai toisella pyydettävä anteeksi häneltä.

Hymyhuulet (Naisen paloja, osa 1)

2006-10-17T12:19:00.000+03:00

Uudella tytöllä oli hymyhuulet, hän hymyili jatkuvasti ja nuo täyteläiset, purppuranpunaiset huulet loistivat kutsuvasti tytön kasvoilta. Ne elivät omaa tytöstä riippumatonta elämäänsa. Hän kirjoitti runoja tytön huulista. Hän näki unia huulista. Hän rakastui, ei tyttöön, vaan tämän huuliin. Hän riutui muttei uskaltanut puhua huulille. Ei ennenkuin hän tapasi illalla harkoista tullessaan huulet metsätiellä. "Hei!" Hän huikkasi. "Ai sä!, moi!" Huulet vastasivat. Hän laittoi kätensä taskuunsa peitelläkseen seisokkiaan huulilta... ja tunsi sveitsinarmeijan linkkarin - jonka terän hän oli teroittanut partaveitsen teräväksi - taskussaan ja hänen huulilleen nousi vieno hymy.

Kastraatiopelkoa

2006-10-17T12:17:00.000+03:00

Nousin ylös altaasta ja liukastellen huonokuntoisella laatoituksella onnistuin pääsemään vahingoittumattomana suihkuun, josta tietenkin tuli vain kylmää vettä. Kylmissäni tein taktisen perääntymisen saunan pimeään kuumuuteen. Tunsin istuessani kuinka lauteista törröttävä naula poltti pallejani. Nousin parempaan asentoon ja... näin kuinka munani hitaasti pienenivät ja vetäytyivät sisääni. Epäuskoisena tuijoitellessani tapahtumaa penis kutistui vajaan sentinmittaiseksi ja nousi häpyluuni alle. Äkkiä suunnaton tuska repi minua, kiljuin tuskasta samalla kun lonkkani muutti rutisten muotoaan. Tuskani ohessa näin muidenkin miesten saunassa kiemurtelevan ja en niinkään kuullut, vaan tajusin heidänkin huutavan tuskissaan. Leukani loksahti sijoiltaan ja yrittäessäni nostaa kättäni liikkeen esti...rinta? Kivesteni vetäytyessä sisälleni tunsin kuinka kyrpäni jäänteet ja kivekseni muuttuivat kohduksi ja munasarjoiksi. Partani ja rintakarvani tippuivat pois iholtani. Nostin katsettani pyytääkseni apua, mutta saunassa olleet miehet olivat muuttuneet apinamaisiksi, heidän silmänsä kiilsivät kiimasta ja peniksensä seisoivat kohti minua. Kuolaten mustille parrantapaisilleen he vyöryivät päälleni. Ensimmäisen työntyessä minuun tunsin kuinka vastasyntynyt immenkalvoni murtui paineen alla. Ympärilläni oli jättiläismäisiä punaisia kyrpiä ja niiden raiskatessa minua päästin ensimmäisen uudelleensyntymiseni jälkeisen kauhunhuudon...